Takaisin
10.7.2018 klo 11.55

Suomen U19-poikien EM-kisajoukkue julkaistaan perjantaina

Jaa:

Ⓒ Jussi Eskola

Suomi isännöi 16.-29. heinäkuuta U19-poikien EM-lopputurnausta Seinäjoella ja Vaasassa. Päävalmentaja Juha Malinen julkaisee lopullisen ryhmänsä kisoihin perjantaina 13.7.

Suomen joukkue leireili heinäkuun alussa Seinäjoella ja voitti Turkin EM-kenraalissaan Eetu Vertaisen maaleilla 2-0. Tavoite oli julkaista lopullinen kisajoukkue maanantaina, mutta muutamat lievät loukkaantumiset kaipaavat vielä seurantaa. UEFA:n sääntöjen mukaan joukkue on nimettävä 15.7. mennessä.

 

Juha Malinen aloitti joukkueen päävalmentajana maaliskuun lopulla ja takana on nyt neljä yhteistä tapahtumaa.

 

- Meillä on hyvistä, intohimoisista ja tavoitteellisista nuorista koottu joukkue. Olen ollut ryhmän tekemiseen koko yhteisen matkamme ajan todella tyytyväinen ja tunne on vain kasvanut. Muutama valinta on vielä tekemättä terveystilanteen vuoksi, Malinen kertoo.

 

- Pelaajiemme taitotaso on mielestäni suomalaisittain hyvällä tasolla ja yksittäiset pelaajat ovat tehneet läpimurtoja eri puolilla Eurooppaa. Lakipiste ei ole vielä kenelläkään näkyvissä. Tämän joukkueen kanssa on hienoa toimia päivittäin. Nyt niin voi melkein sanoa, olemme olleet kesällä niin paljon yhdessä. 

 

Kuten tänään on julkaistu, jää hyökkääjä Marcus Forss sivuun EM-lopputurnauksesta. Hänen englantilaisseuransa Brentford FC on päättänyt olla päästämättä pelaajaansa. 

 

- Odotimme Marcusta loppuu saakka, mutta tämä on nyt tilanne. Meillä on kuitenkin, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, oikein hyviä korvaajia. Vastuun ottajia on löytänyt, kun sitä on annettu. Tätä asiaa me emme enää kitise ja matka jatkuu. Toinen, kenet olisimme halunneet mukaan on Juho Hyvärinen. Hän loukkaantui, mutta hänenkin paikkansa on täytetty vähän yllättävilläkin nimillä. 

 

- Kaikki näyttää tällä hetkellä oikein hyvältä ja haluamme pelata parasta mahdollista suomalaista jalkapalloa. Me voimme suhtautua turnaukseen kunnianhimoisesti, vaikka vastustajat ovatkin lähtökohtaisesti kovempia. Meillä on ehdottomasti sanamme sanottavana, pelaajamme ovat sen viime aikoina osoittaneet. 

 

Suomen maalitykki Vertainen totesi Turkki-ottelun jälkeen, että kyseessä oli varmasti ikäluokan paras suoritus tähän mennessä.

 

- En tietenkään voi kommentoida aiempia tapahtumia, mutta maaliskuun Sveitsi-ottelusta lähtien käyrämme on ollut jyrkästi ylöspäin. Toisessa ottelussamme Montenegroa vastaan kesäkuun alussa, harjoitusottelussa U18-poikia vastaan sekä Turkki-ottelussa on ollut paljon ilonaiheita. Mopo ei kuitenkaan saa karata käsistä ja olen varma, että me kaikki ymmärrämme sen. Voimme kuitenkin lähteä turnaukseen hyvällä itseluottamuksella ja odotamme pieniä yllätyksiä.

 

Suomi kohtaa EM-lopputurnauksen avausottelussaan Vaasassa Italian maanantaina 16.7. klo 20. Turnauksen otteluohjelman löydät täältä.