Takaisin
29.7.2018 klo 23.45

Iloinen mestari ja maalipörssin ykkönen - ”Halusimme tehdä maaleja, emme mennä rankkareille”

Jaa:

Ⓒ UEFA

Portugali voitti U19 EM-lopputurnauksen finaalissa Italian jatko-ottelun, eli 120 minuutin, jälkeen 4-3-lukemin. Varsinainen peliaika päättyi 2-2-tasatulokseen.

Yksi Portugalin finaalivoiton suurimmista tähdistä oli João Filipe, joka viimeisteli kaksi maalia. 

 

- Tuntuu aivan mahtavalta, me teimme tämän eteen paljon töitä läpi turnauksen. Onnistuimme ja olemme niin onnellisia, että saavutimme mestaruuden. Emme aio lopettaa, aiomme vain jatkaa.

 

- Tämä on jalkapalloa. Tämän takia me pelaamme, tämä on upeaa urheilua. Tämä on paljon paljon parempaa kuin 2-0 ja 3-0. Tämä oli hyvä, ei toki sydämelle. Hyvä muuten! Olemme todella onnellisia, Filipe hehkutti.

 

- Olemme henkisesti vahvoja. Pelasimme jo jatko-ottelun Bakussa Espanjaa vastaan, joten tiesimme miten reagoida. Teimme maalin ja suljimme linjat, eivätkä he enää onnistuneet. Niin me voitimme.

 

Portugali johti ottelua 2-0, mutta Italia tuli 75. ja 76. minuutin salamamaaleillaan tasoihin ja vei pelin jatko-otteluun. Portugali kuitenkin iski voittomaalin lopulta 109. minuutilla.

 

- Jokainen voi varmasti nähdä mentaliteettimme ja rakkautemme peliä kohtaan. Halusimme tehdä maaleja, emme halunneet mennä rankkareille. Halusimme lopettaa pelin näin ja onnistuimme.

 

- Jokainen ottelu on erilainen. Tällä kertaa Italia päästi nuo maalit. Organisaatiot pettivät ja koko ajan tuli  tilanteenvaihtoja toisen perään. Oli hienoa tehdä maaleja.

 

João Filipe voitti turnauksen maalipörssin jaetusti joukkuekaverinsa Francisco Trincãon kanssa viidellä osumalla.

 

- Tämä on mahtavaa, en odottanut tätä. Suurin syy miksi sain tämän, olivat joukkuekaverini. He auttoivat minua ja Trincãoa, onnittelut hänellekin. 

 

Portugalin vuonna 1999 syntyneet pojat ovat nyt voittaneet EM-kultaa sekä U17- että U19-ikäluokissa. Seuraava haaste on ensi kesän MM-lopputurnaus Puolassa.

 

- Puhuimme juuri, että nyt ensin juhlimme ja sitten mietimme jo Puolan MM-kisoja. Se on uusi näyttämö ja uskon, että voimme esiintyä hyvin.

 

Entä sitten João Filipen oma tulevaisuus? Onko pelinumero, eli seitsemän, jonkunlainen enne? Muuan Christiano Ronaldohan kantaa samaa numeroa Portugalin A-maajoukkueessa.

 

- En halua olla Ronaldo. Haluan saavuttaa mitä hänkin, mutta haluan olla minä ja tehdä omaa juttuani. Se on tärkeintä. Menen päivä kerrallaan. Jos ajattelen tulevaisuutta, asiat eivät tapahdu ja petyn. Haluan elää tässä hetkellä täysillä. Huomenna on uusi päivä.

 

Lopuksi Filipe kehui vielä kisakaupunkeja Vaasaa ja Seinäjokea.

 

- Jos olen rehellinen, niin en osannut odottaa Vaasan olevan näin mukava. Olin loukkaantunut viime vuonna, joukkuekaverini olivat täällä silloin (EM-esiturnaus). Mutta kun tulin tänne, niin olin iloinen. Kadut, ihmiset. Joten onnittelut teillekin!