Takaisin
30.7.2018 klo 13.39

Helio Sousa hehkutti mestaruutta: ”Tunnustus pelaajille, he ovat uskomattomia”

Jaa:

Ⓒ UEFA

Portugalin päävalmentaja Helio Sousa oli sunnuntain U19 EM-finaalin jälkeen onnellinen ja huojentunut. Joukkue hukkasi Italiaa vastaan 2-0-johtonsa, mutta vei voiton lopulta jatko-ottelussa 4-3-lukemin.

Italia kiri Portugalin johdon Moise Keanin maaleilla 75. ja 76. minuuteilla. Jatko-ottelussa Portugali meni uudestaan johtoon 104. miinuutilla, mutta Italia tuli uudelleen tasoihin kolme minuuttia myöhemmin. Pedro Correia laukoi Portugalin voiton 109. minuutilla.

 

- Se oli vuoristorataa, mutta ansaitsimme mielestäni voiton. Pelasimme uskomattoman ottelun. Meillä oli 2-0-tilanteessa paljon paikkoja. Italia oli myös vahva ja heillä on upea joukkue. Ensimmäinen puoliaika oli kuitenkin mielestäni täysin meidän. Toisella yritimme puolustaa hyvin ja pelata, kun saamme pallon. Lisäsimme peliimme aggressiivisuutta ja loimme joitain paikkoja. Tietysti ajattelimme, että 2-0-tilanteessa olemme lähempänä. Mutta tiesimme, että Italia taistelee joka pallosta maansa puolesta, Helio Sousa kertasi.

 

- Emme reagoineet hyvin 1-2-maaliin. Meidän olisi pitänyt pystyä tasapainottamaan peli ja meillä oli ongelmia 2-2-tilanteessa. Peli oli taas auki, mutta me uskoimme koko ajan itseemme. 

 

Sousa jakoi kiitosta pelaajilleen ja nosti esimerkiksi vasta tänä vuonna joukkueeseen nousseen Nuno Nunesin.

 

- Hän oli pelannut ensimmäistä kertaa maajoukkueessamme helmikuussa ja nyt Suomea vastaan muutamia minuutteja. Tänään hän oli avauksessa ja tiesi täysin miten meidän ideologiamme. Se on osoitus, että se mitä olemme tehneet viimeiset kymmenen vuotta, on oikein. Olemme luoneet upean metodologian, joka auttaa parhaita pelaajiamme kehittymään. He ovat joka kisoissa aina vain vahvempia. 

 

-Onnistuimme tänään, mutta tunteeni ovat aivan vuoristorataa. Lopulta me kuitenkin ansaitsimme tämän, pelasimme hienon turnauksen. Annan tunnustuksen pelaajillemme, he ovat uskomattomia.

 

Kuten todettua Italia kiri salamamaaleilla pelin tasoihin ja vei sen jatko-otteluun. Sousa totesi lehdistötilaisuudessa rauhoitelleensa pelaajia varsinaisen peliajan päätyttyä.

 

- Kerroin, että meidän täytyy pitää identiteettimme, emme saa pelata liikaa tunteella. Meidän on oltava koko ajan rationaalisia, vaikka tietysti tällaisissa tilanteissa sydän tulee mukaan myös. Tiesimme, että meillä on hyviä pelaajia, jotka voivat kentälle tultuaan muuttaa peliä. Osa pelaajistamme oli kolmansissa arvoturnauksissaan.

 

Portugalin vuonna 1999 syntyneet pojat voittivat toissa kesänä U17-ikäluokan EM-kultaa ja nyt siis U19.

 

- Emme ajattele näitä asioita niin, että ne motivoisivat meitä. Peli itsessään ja oma identiteettimme motivoi meitä. Haluamme olla parempia jokaisessa harjoituksessa ja pelissä. Menestys on sitten seuraus siitä. Meillä on 52 pelaajaa maajoukkueryhmässämme ja heillä on kaikilla osansa tässä. Nyt saavutetut seuraukset ovat upeita ja uniikkeja Euroopassa.

 

- Meillä ei ole yhtä paljon pelaajia kuin vaikka Englannilla, mutta meillä on tässä ikäluokassa laatua. Se on antanut meille mahdollisuuden olla huipulla. 

 

- En ajattele tätä henkilökohtaisena saavutuksena. Olemme Portugalin liitossa kymmenen valmentajan ryhmä ja muita ammattilaisia kanssamme. Teemme töitä yhdessä läpi vuoden. He kaikki ovat tärkeitä siinä, että annamme pelaajillemme parhaat olosuhteet ja mahdollisuudet kehittyä.

 

Sousa käytti tilaisuuden lopussa vielä puheenvuoron kisakaupunkien ja isäntien kiittämiseen.

 

- Kiitos kaikesta tuesta! Suomalaiset loivat upean tunnelman kaikkiin otteluihin. Se auttoi pelaajia tekemään peleistä vielä parempia. He pystyivät ylittämään itsensä tällaisen hienon yleisön edessä. Oli suuri ilo olla täällä, hän kehui ja sanoi vielä lopuksi suomeksi ”kiitos”.