BLOGI: Ovi auki suurille unelmille

Suomen alle 19-vuotiaiden maajoukkuelaituri Timo Stavitski siirtyi vuoden vaihteessa ranskalaisen SM Caenin riveihin. Nuoren ura sai rakettimaisen käänteen, kun hän debytoi maan pääsarjassa tiistaina 16. tammikuuta.  

Tällä kertaa kisablogissa ääneen pääsee siis Timo Stavitski!

****

Tarkoitukseni oli joulukuun 2017 alussa lähteä tutustumaan Caenin organisaatioon ihan pariksi päiväksi ja lentää sitten takaisin Suomeen miettimään vaihtoehtojani. Kaikki näytti kuitenkin heti niin hyvältä ja olin niin tyytyväinen, että olin valmis allekirjoittamaan sopimuksen käytännössä samana päivänä.

Tietysti mietin toista vaihtoehtoani, eli FC Barcelonaakin. Mutta heidän kanssaan sopimus olisi koskenut seuran B-joukkuetta, joka on toki myös kova joukkue. Pidin kuitenkin Caenista heti. Minulle merkittävin asia oli päästä miesten pääsarjajoukkueeseen ja Ranska tuntui sopivalta.

Taso ja tempo on kovempaa kuin Suomessa. Tuntuu kuitenkin, että pelaan paremmin, kun ympärillä on kokeneempia ja parempia pelaajia. Sopimukseni on pitkä, joten läpimurrosta en vielä ala puhumaan!

Edustusjoukkueen kokoonpanoon tiistain (16.1.) peliin pääseminen alkoi selvitä minulle edellisen viikon aikana. Treenit menivät tosi hyvin ja sunnuntaina pelasimme sisäisen harjoitusottelun. Pelasimme reservijoukkueen ja niiden edustuksen miesten kanssa, jotka olivat pelanneet vähemmän tai eivät ollenkaan edellisessä matsissa.

Puhuin valmentajan kanssa pelin jälkeen ja hän oli tyytyväinen suoritukseeni. Siinä vaiheessa aloin ajatella, että voisin päästä kokoonpanoon Bordeaux’a vastaan. Maanantaina sain tietää, että olen avauksessa ja vielä kärjessä. Se oli iso yllätys! Mutta kiva sellainen tietysti.

En ollut pelannut ehkä viiteen vuoteen kärjessä, joten sitä kyllä ihmettelin ensin. Valmentaja selitti minulle asian kuitenkin hyvin, eikä siinä sitten enää ollut mitään ihmeellistä.

”Alkuverryttelyssä jännitti”

Minua jännitti peliä edeltävän alkulämmittelyn aikana ihan älyttömästi. Sitten kun peli alkoi, annoin vain mennä. Bordeaux’lla on iso stadion, mutta se ei ollut tällä kertaa täynnä. Se oli ehkä minulle ihan hyvä juttu. Olisin varmasti jännittänyt enemmän, jos väkeä olisi ollut todella paljon.

Peli oli minulta debyytiksi hyvä, mutta haluan pelata ehdottomasti paremmin ja eri lailla. Haluan käyttää enemmän nopeuttani ja muita vahvuuksiani, jolloin olen vaarallisempi. Se ei ollut minulta huono suoritus, mutta näen itseni erilaisena pelaajana.

Olen nyt avannut oven, eli tehnyt debyytin. Se tapahtui nopeasti, mutta seuraavaksi odotan, että pääsen tekemään tehoja ja pelaamaan vielä paremmin. Haluan ottaa koko ajan askelia ylöspäin.

Kovin moni joukkueestamme ei puhu englantia. Ja nekin jotka puhuvat, eivät pidä siitä. Olen pärjännyt näin alkuun ihan ok, mutta olen jo aloittanut ranskan kielen opinnot. Seura hommasi minulle yksityisopettajan ja opetusta on pari tuntia joka päivä. Haluaisin oppia kieltä mahdollisimman nopeasti, se helpottaisi kaikkea. Ensimmäiset tunnit ovat olleet kuin esikoulussa, mutta kyllä se tästä.

Sanoisin, että minulla on ihan hyvä kielipää. Kotikielemme ovat venäjä ja suomi, ja englannin olen oppinut oikeastaan viimeisen vuoden aikana, vaikka en ollut siinä kovin hyvä koulussa. Rovaniemellä piti puhua englantia ja olen myös ollut maailmalla mm. maajoukkueen kanssa.

”Eteenpäin askel kerrallaan”

Pelasin vielä vuosi sitten Kakkosessa, eli Suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla. Kaikki mitä nyt koen, on ollut minulle suurta unelmaa. Haaveilin, että jonain päivänä pelaan kovassa liigassa. Se, että asiat kävivät näin nopeasti, on iso yllätys.

Olen kuitenkin ajatellut etenemistä askelittain. Jos pärjään Klubi04:ssa Kakkosessa, voin päästä johonkin liigajoukkueeseen. Jos taas pelit menevät hyvin liigassa, en näe syytä, miksen voisi päästä ulkomaille. Kaikki on mennyt juuri niin kuin toivoin.

Suomen U19-pojat isännöivät ensi kesänä Seinäjoella ja Vaasassa EM-lopputurnausta. Minulle kaikista tärkeintä on, että pärjäämme hyvin joukkueena. Se on ainut asia mitä haluan niiltä kisoilta. Suomessa on kisat todella harvoin ja nyt me pääsemme niihin.

Tulemme tekemään kaikkemme sen eteen, että pärjäisimme. Viime vuosi oli turhauttava. Liian usein tulee sanottua, että pelasimme ihan hyvin, mutta hävisimme. Sitä se kuitenkin monesti oli. Hyvin ei ole mennyt, se on selvä asia. Emme aio kuitenkaan masentua.

Meillä on hyvä joukkue, joku ei vain ole toiminut. Minulla ainakin on sellainen tunne, että tulokset ovat pienestä kiinni. Meissä on paljon potentiaalia.

Seuraavan kerran toivon pelaavani Caenin paidassa perjantaina, kun kohtaamme Olympique Marseillen kotikentällä. Saamme tietää valmentajan päätökset torstaina, mutta en näe mitään syytä, miksi en pääsisi uudelleen kokoonpanoon.

Timo Stavitski
Suomen U19-maajoukkue ja SM Caen